Advertisement

Kompany innoissaan mahdollisuudesta varmistaa mestaruus derbyssä

Manchester City otti eilen vakuuttavan 2-0 -voiton Stoke Citystä Valioliigassa. Numerot eivät kerro koko totuutta, sillä City hallitsi ottelua mielin määrin. Voiton myötä Valioliigaa johtavan Cityn ero sarjakakkoseen Manchester Unitediin on 16 pistettä.

Valioliigaa on pelattu 30 kierrosta, eli jäljellä on vielä kahdeksan. Cityllä on harvinaislaatuinen tilaisuus varmistaa mestaruus matemaattisesti paikalliskamppailussa Unitedia vastaan. Mikäli City voittaa seuraavalla pelikierroksella Evertonin ja sitä seuraavalla Unitedin, ei United eikä mikään muukaan seura pysty enää edes teoriassa saamaan Cityä kiinni.

Manchester Cityn kapteeni, keskuspuolustaja Vincent Kompany on luonnollisesti innoissaan tästä mahdollisuudesta. Hän kuitenkin muistuttaa, että ensin pitää selviytyä myös kotikentällään vahvasta Evertonista.

”Luulen, että kaikki Manchesterin sinisellä puolella tajuavat, että tämä on mahdollisuus joka tulee vain kerran elämässä. Mutta otetaan rauhassa, meillä on ennen Unitedia vielä yksi peli, josta tulee vaikea. Sitten näemme”, Kompany sanoi Sky Sportsin mukaan. ”Mitään meille ei varmasti anneta ilmaiseksi. Nyt on se aika vuodesta kun tuntuu, että jokainen voitto vie meitä askeleen lähemmäksi tavoitettamme. Kuten manageri [Pep Guardiola] sanoi ennen peliä, pyrimme pitämään tämän tason yllä kauden loppuun ja toivottavasti ensi kauteen asti.”

Kompanylle nämä herkulliset tilanteet eivät ole aivan uusia. Hän oli Cityssä myös 2012 kun joukkue teki kauden viimeisessä ottelussa Queens Park Rangersia vastaan kaksi maalia ottelun lisäajalla ja nousi kirjaimellisesti viimeisellä hetkellä mestariksi ohi Manchester Unitedin.