Advertisement

Liverpoolilla huoli Salahin loukkaantumisesta – pelaaja itse uskoo, ettei kyse ole vakavasta vammasta

Liverpoolin Mohamed Salah pelasi jälleen eilen Manchester Cityä vastaan loistavan ottelun. Salah teki joukkueensa ensimmäisen maalin 12. minuutin kohdalla. Maali oli samalla ottelun voittomaali 3-0 päättyneessä ottelussa. Hienosta tuloksesta huolimatta Liverpool sai myös jobin postia. Salah vaihdettiin pois kentältä 52. minuutin kohdalla pienen loukkaantumisen takia.

Seuran managerilta Jürgen Kloppilta tiedusteltiin ottelun jälkeen Salahin vammasta.

”En tiedä tarkemmin Mo:n tilanteesta. Hän tuli sivurajalle ja kertoi tunteneensa jotain joissain tilanteissa”, Klopp kertoi ottelun jälkeen.

”Se tieto riitti minulle ja otin hänet pois kentältä kysymättä lääkäriltä sen tarkemmin.”

”Ottelun jälkeen kysyin häneltä asiasta ja hän vastasi olevansa kunnossa ja kaiken olevan hyvin. Meidän täytyy kuitenkin odottaa vielä kunnollisia arvioita, eikä pelkästään hänen omaa diagnoosiaan.”

Salah on tällä kaudella ollut ehdottomasti Liverpoolin paras ja tärkein yksittäinen pelaaja. Hän osoitti eilen vaarallisuutensa useaan otteeseen maalinsa lisäksi. Salahin nopeus aiheutti suuria ongelmia Manchester Cityn puolustukselle. Tällä kaudella Salah on ollut myös poikkeuksellisen tehokas niin Valioliigassa kuin Mestarien liigassakin.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom