Advertisement

Liverpoolilla todella väkevä startti välierissä, vaikka hieman hyytyikin lopussa

Liverpool ja AS Roma kohtasivat Mestarien liigan välierien ensimmäisessä osassa Anfieldillä. Kotijoukkue vaikutti menevän leikitellen otteluparista jatkoon. Liverpool johti jo 5-0, mutta hyytyminen viimeisellä kymmenminuuttisella toi AS Roman vielä mukaan ottelupariin. Lopputulos 5-2 tarkoittaa sitä, että Liverpool joutuu pelaamaan Roomassa tosissaan. AS Romalle riittää jatkopaikkaan sama 3-0 kotivoitto, jonka se otti Barcelonasta puolivälierissä.

AS Romasta kesällä Liverpooliin siirtynyt Mohamed Salah ei näytä minkäänlaisia hyytymisen merkkejä. Egyptiläinen teki joukkueensa kaksi ensimmäistä maalia ja syötti siihen päälle vielä toiset kaksi. Ensimmäinen maali syntyi 35. minuutilla rangaistusalueen kulmalta tarkalla laukauksella yläkulman. Kymmenen minuuttia myöhemmin Salah sijoitti puolittaisesta läpiajosta pallon ohi vastaan tulleen Roma-vahti Aliassonin. Tämä maali syntyi 16-alueen ulkopuolelta. Puoliajalle mentiin Liverpoolin 2-0 johdossa.

Toisella puoliajalla Liverpool laittoi tuulemaan. Salah murtautui laidalta rangaistusalueen sisään ja syötti pallon Sadio Manelle, joka vei kotijoukkueen jo turvallisen tuntuiseen 3-0 johtoon 56. peliminuutilla. Viisi minuuttia myöhemmin Salah murtautui samalla tavalla rangaistusalueelle omalta laidaltaan. Tällä kertaa tarkan syötön laittoi sisään Roberto Firmino. Liverpoolin viidennessä maalissa Salah ei sentään ollut mukana maalintekijänä tai syöttäjänä. Firmino puski illan toisen osumansa James Milnerin antamasta kulmasta ja ottelupari vaikutti jo ratkenneen.

AS Roman Edin Dzeko päätti kuitenkin toisin ja kavensi 81. minuutilla tilanteeksi 5-1. Neljä minuuttia myöhemmin Diego Perotti viimeisteli kylmän viileästi rangaistuspotkusta loppunumeroiksi 5-2.

AS Roma venyt lopussa hienosti ja ottelu Barcelonaa vastaan osoitti, ettei sitä voi missään nimessä aliarvioida kotikentällään. Liverpool on kokonaisuudessa ollut Mestarien liigassa kuitenkin niin vahva, että hyvin todennäköisesti Barcelonan kaltaista sulamista ei tulla Liverpoolin puolesta näkemään.

Toinen osa pelataan Roomassa viikon päästä keskiviikkona.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom