Advertisement

Manchester United matkasi Dubaihin lataamaan akkuja – ”hieman taukoa päivittäisistä rutiineista”

Manchester United matkasi maanantaina Dubaihin, jossa joukkue viettää viiden päivän ajan kauan kaivattua lepoa joulun otteluruuhkan jälkeen. Pelkkää lomailua Dubain reissu ei kuitenkaan joukkueelle tule olemaan, vaan mukaan mahtuu myös harjoittelua.

United pelasi joulukuun ja tammikuun alun aikana yhteensä peräti 11 ottelua, joten taakka oli raskas. Keskimäärin kolmen päivän välein pelattu ottelu vie parhaimman terän ammattiurheilijankin otteista, sillä täydelliseen palautumiseen ei raskas pelitaakka anna mahdollisuuksia.

Nyt palautumiseen on kuitenkin hyvin aikaa, sillä United pelaa seuraavan kerran ensi viikon maanantaina, kun Mark Hughesin viime viikolla erottanut Stoke saapuu vieraaksi Old Traffordille.

Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Juan Mata kirjoitti maanantaina omassa blogissaan mietteitä tulevasta.

”Pidämme nyt pienen tauon intensiivisen joulun jälkeen ja se tulee olemaan hyväksi joukkueelle. Pääsemme joukkueen kanssa viettämään yhteistä aikaa, hienossa paikassa ja vieläpä tammikuussa, Mata kirjoitti blogiinsa.

”Tämä viiden päivän harjoitusleiri tulee olemaan positiivinen asia, sillä pääsemme lataaman akkuja ja valmistautumaan loppukauteen. Meillä on aikaa harjoitella, keskustella ja vahvistaa ryhmää. Saamme hieman taukoa päivittäisistä rutiineista ja se on aina positiivista. Toivottavasti tulemme takaisin täynnä energiaa seuraavaan peliin Stokea vastaan.

”Olemme aloittaneet tämän kauden kahdella 2-0-voitolla, joten olemme erittäin optimistisia seuraaville peleille. Vuoden aloitus voitolla Goodison Parkilta oli iso merkitys, se osoitti, että suuresta ottelumäärästä huolimatta joukkue on kunnianhimoinen ja pystymme voittamaan jokaisen vastustajan. Muutamaa päivää myöhemmin voitto Derbystä toi meille jatkopaikan FA Cupin seuraavalle kierrokselle. Kuten aina sanon, tämä kilpailu on erityisen mukava. Siinä on jotain erikoista.