Advertisement

Mielipide: West Hamin tilanne paljastumassa Moyesille karvaalla tavalla

West Ham oli kauden neljäs Valioliigaseura, joka päätti vaihtaa manageriaan ennen vuoden vaihdetta. Tilanne oli täysin odotettu, sillä Slaven Bilicin olisi monien mielestä pitänyt lähteä jo viime kauden päätteeksi. Joukkueen kausi on lähtenyt käyntiin todella heikosti. West Ham on tällä hetkellä sarjassa putoajan paikalla sijalla 18. Sillä on 12 ottelusta saalistettuna ainoastaan yhdeksän pistettä ja kaksi voittoa.

Potentiaalia joukkueesta löytyy, sillä materiaali on paperilla erinomainen. Joukkueesta löytyy taitoa ja nopeutta, pääpelivoimaa, loistavia keskittäjiä ja ennen kaikkea suuri määrä maajoukkuepelaajia. Tästä huolimatta esitykset kentällä ovat olleet surkeita. Seura hankki kesän aikana kovia vahvistuksia kun seuraan saapuivat Joe Hart, Pablo Zabaleta, Marko Arnautovic sekä Javier Hernandez, joista kovia nimimiehiä jokainen.

Heikko alku sarjassa tiesi Bilicin lähtöä ja tilalle saapui David Moyes. Manageri herättää varmasti hyvin ristiriitaisia tunteita etenkin West Hamin kannattajissa, mutta managerina Moyesin filosofia sopii huomattavasti edeltäjäänsä paremmin West Hamiin.

Moyesin ensimmäinen ottelu West Hamin peräsimessä ei tuonut tuloksellisesti West Hamille mitään uutta. Tappio tuli vieraissa Watfordia vastaan 2 – 0 lukemin. Ottelu avasi varmasti myös Moyesille entistäkin tarkemmin, minkälaisessa tilanteessa West Ham tällä hetkellä loppujen lopuksi on. Skotlantilaisella riittää todella paljon töitä seuran kurssin kääntämisessä.

Moyes oli jo aiemmin kertonut, että seuran pelaajat eivät ole riittävän hyvässä kunnossa Valioliigaan fyysisesti. Tähän Moyes lupasi ensi töikseen muutoksen, mutta tuo vaatii luonnollisesti hieman aikaa. Sunnuntain ottelussa esille tuli myös pelaajien itseluottamus tai lähinnä sen puute. Joukkueesta ei tunnu tällä hetkellä kovista nimistä huolimatta löytyvän todellista johtajaa, joka ottaa kentällä joukkueen kantoonsa, kun sitä tarvitaan.

Toki ottelussa oli nähtävissä myös jotain positiivista. Joukkue onnistui luomaan hyvän määrän hyviä maalintekopaikkoja, joista joukkueen olisi pitänyt onnistua tekemään tarvittavat maalit vähintään tasapeliin. Mutta juuri itseluottamuksen puute aiheuttaa pelaajille epäonnistumisia tilanteissa, joista vankan itseluottamuksen omaava pelaaja tekee lähes aina maalin. Tilanteiden runsas määrä on kuitenkin hyvä asia, sillä mikäli joukkue onnistuu jatkamaan tällä tavalla, maalihanat aukeavat kyllä jossakin vaiheessa. Ja jokainen maali lisää itseluottamusta. Joukkue teki myös paljon enemmän töitä kentällä kuin aiemmissa otteluissa. Pelaajat juoksivat peräti reilut neljä kilometriä enemmän kuin Crystal Palacea vastaan pelatussa ottelussa, joka oli joukkueen ennätys tällä kaudella ennen Watford-ottelua.

West Hamin ongelmat eivät kuitenkaan valitettavasti jää kentälle. Tällä hetkellä seuran kannattajat eivät ole joukkueen takana. Tämä kävi selväksi sunnuntain ottelussa kannattajien laulujen ja bannerien muodossa. Kannattajilla on erittäin suuri rooli joukkueen menestykseen etenkin kotiotteluissa.

Moyes ja West Ham saavat seuraavan mahdollisuutensa tulevana perjantaina, kun Leicester saapuu joukkueen vieraaksi London Stadiumille. Ilmapiiri ottelussa ei tule luultavasti olemaan kovinkaan hyvä. Kannattajat ovat hyvin turhautuneita etenkin seuran omistajiin, mutta myös osaan pelaajista. Vaikka Moyes ei olekaan toistaiseksi heidän kritiikkinsä kohde, on skotlantilaisen tehtävänä löytää tie asioiden kääntämiseen kentällä ja sitä kautta kannattajat alkavat kääntyä joukkueen tueksi.

Valioliigan tasaisuus on Moyesin ja West Hamin kannalta hyvä asia. 15. sijalla olevaan Stokeen eroa on pisteissä vain kolme. Toki Stoke on pelannut ottelun vähemmän, mutta 12. sijakaan ei ole tällä hetkellä kuin neljän pisteen päässä. Tämän lisäksi Crystal Palace, Swansea, WBA, Everton ja myös Stoke ovat jonkinasteisessa kriisissä. Tämä antaa West Hamille hyvän mahdollisuuden kääntää oma kurssinsa muutaman voiton kautta parempaan. Keskikastin ja kymmenenteen sijaan on matkaa vain kuusi pistettä. Mitään ei ole siis vielä menetetty, mutta kurssin olisi syytä kääntyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Moyesin kädenjälki oli jo hieman nähtävissä West Hamin pelissä. Tuon pelin perusteella voidaan todeta suunnan olevan oikea, vaikka töitä joukkueella ja managerilla onkin edessä paljon. Tilanne ei korjaannu yhdessä yössä ja Moyes tarvitsee ehdottomasti aikaa. Muiden joukkueiden epätasainen pelaaminen antaa West Hamille myös tuota kaivattua aikaa. Vasta 3 – 4 ottelun päästä voidaan vetää jo hieman pidemmälle meneviä johtopäätöksiä siitä, mihin West Hamin kurssi Moyesin alaisuudessa on kääntymässä.

Kuva: Alloverpress.fi