Advertisement

Mourinho: Zlatan valmiina avauskokoonpanoon

Manchester Unitedin manageri José Mourinho on toistaiseksi ajanut hyökkääjäänsä Zlatan Ibrahimovicia hyvin maltillisesti sisään joukkueeseen tämän toivuttua viime keväänä kärsimästään vakavasta polvivammasta. Ibrahimovic palasi pelikentille marraskuun maaottelutauon jälkeen ja on pelannut Valioliigassa vain lyhyehköjä pätkiä otteluiden lopusta.

Aiemmin tällä viikolla pelatussa liigacupin puolivälieräottelussa Bristol Citya vastaan Ibrahimovic oli kuitenkin ensimmäistä kertaa tällä kaudella avauskokoonpanossa. Hän pelasi noin 70 minuuttia ja teki Unitedin ainoan maalin yllättäen 2-1 -tappioon päättyneessä ottelussa. Mourinho arvioi, että Ibrahimovic alkaa olla pelikunnoltaan valmis avauskokoonpanon paikkaan myös liigassa.

”Kyllä, hän on vaihtoehto. Hän pelasi viimeksi vähän yli tunnin, voi olla että hän on valmis aloittamaan”, Mourinho kommentoi Sky Sportsin mukaan. ”Kokonainen peli on ehkä vielä hieman liikaa hänelle, riippuu ottelusta. Mutta uskon että hän on valmis aloittamaan.”

Kesän huippuhankinta Romelu Lukaku on toistaiseksi pelannut tällä kaudella Valioliigassa jokaisen minuutin Unitedin kärjessä. Mourinho uskoo kuitenkin, että kaksikko mahtuu kentälle myös yhtä aikaa. Ibrahimovic pelaisi tällöin kymppipaikalla ja Lukaku ysinä eli kärjessä.

”Hän pelasi siellä viime pelissä toisella puoliajalla hetken aikaa, kun Lukaku oli ysinä ja Zlatan kymppinä”, Mourinho huomautti. ”Tiedän, että se oli aikaa kun hänen energiansa oli loppumassa, mutta luonnollisesti on tiloja, joissa kymppi pelaa ja Zlatan on niissä kuin kotonaan, joten miksi ei?”

Manchester United kohtaa seuraavaksi huomenna vieraissa Leicester Cityn. Ottelu pelataan alkaen kello 21.45 Suomen aikaa.