Advertisement

Pat Rice mukaan FIFA voisi tarjota Wengerille töitä

Arsenalissa Arsene Wengerin apulaisena vuoteen 2012 saakka toiminut Pat Rice uskoo seuran kesällä jättävän managerin kiinnostavan useita tahoja. Ricen mielestä Wengeriä kunnioitetaan hyvin suuresti ja hän tulee varmasti saamaan mielenkiintoisia työmahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. Rice uskoo FIFA:n olevan yksi näistä vaihtoehdoista.

”Tiedän, että häntä kunnioitetaan paljon UEFA:n ja FIFA:n toimesta. En olisi yllättynyt, jos hänellä olisi mahdollisuus liittyä toiseen näistä”, Rice kertoi Sky Sports Newsille.

Rice valottaa myös hieman Wengerin ja Sir Alex Fergusonin välejä heidän toimiessaan kilpailijoina. Sittemmin molemmat ovat julkisesti kertoneet olevansa ystäviä, mutta kilpailijoina heidän välinsä vaikuttivat usein olleen huonot.

”He olivat molemmat loistavia managereita ja molemmat kunnioittivat toisiaan.”

”Ottelun jälkeen Arsene piti huolen siitä, että Sir Alexin huoneeseen vietiin hyvä pullo viiniä.”

”He keskustelivat usein ottelusta ja pelaajista keskenään. Se mitä näkyy television ruuduista ei välttämättä vastannut kulisseissa tapahtuneita asioita.”

Rice uskoo vahvasti myös siihen eroaminen oli Wengerin oma päätös huolimatta siitä, että managerilla olisi ollut vielä yksi vuosi sopimusta jäljellä.

”En usko johtoportaan tehneen mitään ikävää hänelle. He kunnioittavat häntä suuresti.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom