Advertisement

Pochettinon mielestä Tottenham oli Juventusta parempi

Tottenham putosi Mestarien liigan kahdeksan joukosta Juventuksen käsittelyssä yhteismaalein 3-4. Kotiottelunsa Tottenham hävisi 1-2, kun vierasottelu oli päättynyt loistavasti 2-2 tasatulokseen. Tottenhamin managerin Mauricio Pochettinon mukaan kotijoukkue oli tappiosta huolimatta italialaisia parempi. Kotijoukkueella oli mahdollisuuksia tehdä useampiakin maaleja, muttei onnistunut maalinteossa. Juventuksellakin oli omat hetkensä. Lisäksi Juventus olisi ansainnut saada rangaistuspotkun Jan Verthongenin rikkoessa Douglas Costaa rangaistusalueella, mutta tämä jäi tuomarilta viheltämättä.

”Olen pettynyt, koska me epäonnistuimme monissa maalintekotilanteissa ja joukkue olisi ansainnut enemmän”, Pochettino kertoi ottelun jälkeen.

”Olemme pettyneitä tavasta, jolla päästimme kaksi maalia. Peliesitys oli kuitenkin fantastinen.”

”Olen todella ylpeä. Dominoimme Juventuksen tapaista loistavaa joukkuetta vastaan. Kokonaisuudessaan olimme kahdessa ottelussa paljon parempia. Tällä tasolla kolme minuuttia vei otteluparin Juventukselle.”

”Se oli hieman epäreilua, sillä tällaisten maalien päästäminen on raskasta. Siihen asti Tottenham oli paljon parempi ja ottelu oli täysin hallinnassamme. Tämä on kuitenkin jalkapalloa ja nyt pyrimme katsomaan tulevaisuuteen, sillä meillä on vielä paljon otteluita tulossa.”

Pochettinon pettymyksen voi ymmärtää, mutta Tottenham ei ollut kokonaisuudessaan Juventusta parempi. Ainakaan molemmissa otteluissa. Kotikentällä Tottenham oli hallitseva osapuoli. Torinossa Juventus oli hieman parempi ja saattoi olla tasapeliin yhtä tyytymätön, kuin Tottenham eiliseen tappioon.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom