Advertisement

Roy Hodgson: ”Pelaajien täytyy luottaa itseensä”

Crystal Palace on loppukauden aikana kovan paikan edessä, kun suurin odotuksin kauteen lähtenyt lontoolaisseura taistelee sarjapaikastaan. Crystal Palace on tällä hetkellä 16. sijalla vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Lisäksi takana vaanivat West Ham ja Southampton ovat pelanneet ottelun vähemmän kuin 31 sarjakierrosta pelannut Crystal Palace.

Viimeisen seitsemän kierroksen aikana jaossa on tärkeitä pisteitä, mutta ensimmäinen haaste ei ole helpoimmasta päästä, kun Crystal Palace kohtaa viikonlopun Valioliigakierroksella sarjakolmonen Liverpoolin. Kesken kauden seuran peräsimeen siirtynyt kokenut englantilaismanageri Roy Hodgson sanoo, että pelaajien täytyy pitää itseluottamusta yllä jännittävän loppukauden aikana.

”En voi kieltää faktaa, että meillä on edessä uskomattoman jännittyneitä ja huolestuttavia aikoja”, Hodgson kommentoi Sky Sportsin verkkosivuilla.

”Olen vain toiveikas ja uskon, että pelaajat säilyttävät uskon ja luottamuksen itseensä.”

”Puolet ajasta siinä on ongelma, koska pelaajat eivät välttämättä menetä uskoaan valmentajan tai valmennusryhmän kanssa. He tietävät, että tekemämme työ on tavallaan työtä, jota heidän täytyy tehdä”, Hodgson kertoo.

Hodgsonin mukaan ongelma ei ole siinä, että pelaajat kääntyisivät valmentajaa vastaan. Kokenut englantilaisvalmentaja sanoo, että ongelma on siinä, jos pelaajat eivät usko itseensä silloin, kun asiat alkavat mennä huonosti.

”Juoksevatko he silloin toistensa puolesta? Paikkaavatko he toistensa virheitä, vai tuleeko aikoja, jolloin he alkavat katsoa toisiinsa ja hermostuvat?”, Hodgson kysyy.

Hodgsonin mukaan loukkaantumisongelmat ovat olleet yksi avaintekijöistä, jonka kanssa Crystal Palace on taistellut kauden aikana. Norsunluurannikkolaislaituri Wilfried Zaha on ollut seuran merkittävin pelaaja kuluvalla kaudella ja Crystal Palace on hävinnyt kaikki 10 peliä, joista taitava pelaaja on ollut sivussa aloituskokoonpanosta.

”Uskon rehellisesti, jos meillä ei olisi ollut uskomatonta loukkaantumissumaa, olisimme mahdollisesti saaneet joukkueemme turvallisempaan asemaan paljon aikaisemmin kuin missä olemme tällä hetkellä. Ei ole kysymystäkään siitä”, Hodgson toteaa.