Advertisement

Sanchesille löytyy vielä rooli loppukautta ajatellen Swanseassa

Bayern Münchenin Renato Sanches on ollut kuluvan kauden lainalla Swanseassa. Portugalilainen ei ole kuitenkaan pelannut Swanseassa peliäkään viimeisen kolmen kuukauden aikana. Sanches on ollut loukkaantuneena ja palannut hetkellisesti takaisin Müncheniin. Sanchesin oli määrä palata Swanseaan viime tiistaina. Paluuta on kuitenkin lykätty ensi viikon alkuun. Sanchesilla on Swansean managerin Carlos Carvalhalin mukaan pelaajalla on rooli joukkueen taistelussa Valioliiga-paikasta ensi kaudelle.

”Hänen on täytynyt käydä vielä magneettikuvauksissa ennen matkustuslupaa”, Carvalhal kertoi lehdistötilaisuudessa.

”Tilanne ei ole meidän käsissämme. Bayern Münchenin lääkärit päättävät asiasta tällä hetkellä. Me olemme saaneet tietoa pelaajan tilanteesta, joten meidän on vain odotettava. Hän on valmis harjoittelemaan palattuaan.”

”Hän ei voi tulla ja harjoitella loukkaantuneena. Hänen täytyy olla kunnossa. Se ei ole ongelma.”

”En ole huolissani joukkueesta. Meillä on vaihtoehtoja. Tulemme olemaan vahvoja ja tunnelma tulee olemaan hyvä lauantaina. Yritämme olla positiivisia ja saada kolme pistettä.”

”Uskon hänen voivan osallistua taisteluun sarjapaikasta ennen kauden päättymistä. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, milloin hän palaa harjoituksiin. Myös hänen fyysinen kuntonsa vaikuttaa ja mahdollisuudet päästä pelaamaan.”

Lähde: Sky Sports

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom