Advertisement

Suomalaistorjujalle vihdoin peliaikaa Mestaruussarjassa

Englannin Mestaruussarjassa Readingissa pelaava Anssi Jaakkola on vihdoin saanut peliminuutteja myös Mestaruussarjassa. Kauden aikana pääosin Cup-otteluissa kentälle päässyt maalivahti on torjunut nyt kahdessa sarjaottelussa putkeen Readingin maalilla. Jaakkola kohtasi Readingin kanssa tiistaina kotikentällään Boltonin 1-1 tasapeliin päättyneessä ottelussa.

Lauantaina vuorossa oli niin ikään kotiottelu. Tällä kertaa vastassa oli Leeds. Ottelu päättyi 2-2, joten Jaakkola on torjunut pisteen jokaisessa tämän kauden Mestaruussarjan ottelussa. Kauden ensimmäinen ottelu sarjassa tuli myös Boltonia vastaan. Marraskuussa vieraskentällä pelattu ottelu päättyi 2-2.

Readingin maalinsuulla ykkösmaalivahdin viittaa on alkukauden ajan kantanut Vito Mannone. Sheffield Unitedille kärsitty 1-3 kotitappio sai seuran managerina toimivan Jaap Stamin antamaan mahdollisuuden myös suomalaiselle.

Readingin kausi on ollut kivikkoinen. Viime kaudella nousu Valioliigaan jäi yhtä rangaistuspotkua vaille. Tällä kaudella joukkue on ollut lähes koko kauden mukana putoamiskamppailussa. Readingin ero putoamisviivaan on vain kuusi pistettä.

Reading kohtaa huomenna tiistaina vieraskentällä sarjajohtajan Wolverhamptonin. Jaakkola täyttää huomenna 31 vuotta ja täydet minuutit myös tuossa ottelussa olisivat oiva syntymäpäivälahja seuralta suomalaiselle. Jaakkola on vihdoin saanut jalan oven väliin ja päässyt näyttämään osaamistaan maalinsuulla. Missään nimessä Jaakkola ei ole ollut ainakaan Mannonea huonompi vaihtoehto.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom