Advertisement

Swansea FA Cupissa kahdeksan joukkoon ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen

Swansea eteni FA Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon voittaen Sheffield Wednesdayn 2-0 kotikentällään. Swansea on edellisen kerran ollut näin pitkällä FA Cupissa vuonna 1954, eli joukkueelle on suhteellisen harvinaista herkkua olla mukana vielä tässä vaiheessa. Swansean manageri Carlos Carvalhal joutui kohtaamaan joukkueen, jonka peräsimestä hän siirtyi Swanseaan.

Kotijoukkue meni ottelussa 1-0 johtoon 55. peliminuutilla Jordan Ayewin maalilla ja sama mies teki myös loppunumeroiksi jääneen 2-0 osuman 80. peliminuutilla.

”Tehtyämme kaksi maalia, suljimme talomme”, Carvalhal kertoi ottelun jälkeen.

”Suljimme ovat ja suljimme ikkunat.”

Carvalhal on iloinen joukkueen jatkopaikasta, mutta kertoo joukkueen ykköstavoitteiden olevan Valioliigassa.

”Pääkilpailu meille on Valioliiga, mutta nyt myös tämä kilpailu on meille tärkeä.”

Swansea tulee kohtaamaan neljännesvälierissä joko Tottenhamin tai Rochdalen, riippuen kumpi joukkueista voittaa tämäniltaisen ottelun. Walesissa  varmasti salaa toivotaan Rochdalen uutta yllätystä. Tottenham ei myöskään ole joukkueelle välttämättä huono vastustaja, sillä Cup-otteluissa kaikki on mahdollista. Lisäksi Tottenham joutuu pakostakin priorisoimaan voimavarojaan, sekä suhteellisen kapeaa rinkiään Valioliigaan ja Mestarien liigaan.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom