Advertisement

Kierros 36: Chelsea kolmen pisteen päässä mestaruudesta – Hull shokkitappioon sarjajumboa vastaan

Valioliigan viimeisiä kierroksia viedään, mutta sarjataulukon molemmissa päissä käydään yhä kuumaa taistelua, niin putoamista vastaan kuin Mestarien liiga -sijoituksista. Tottenhamin kompuroidessa Chelsea on melkein varmistanut mestaruutensa. Leicesterin kova vire Craig Shakespearen alaisuudessa jatkuu, ja häntäpäässä kiehuu, kun Crystal Palace, Watford sekä Hull City onnistui häviämään omat ottelunsa. Middlesbrough puolestaan varmisti putoamisensa.

 

West Ham United – Tottenham Hotspur 1-0

West Hamin Manuel Lanzinin ainoan täysosuman myötä Tottenhamin yhdeksän ottelun voittoputki sai lopun. Häviö tarkoitti Tottenhamille kovaa takaiskua, ja mestaruusunelma on tällä hetkellä minimaalinen.

West Ham United aloitti ottelun vahvasti ja näytti jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, ettei joukkue tullut London Stadiumille puolustamaan, ja kuumotteli Hugo Llorisin vartioimaa maalia jatkuvalla syötöllä. Tottenham pääsi kuitenkin tuttuun tapaansa todella hyvin mukaan peliin. West Ham saa kiittää upeaa peliä pelannutta Adriánia, siitä ettei Tottenham mennyt puoliajalle johtoasemassa.

Ottelun 20. minuutilla Harry Kane pääsi kokeilemaan rangaistusalueen ulkopuolelta. Adriánin torjunta suuntautui Dele Allille, jonka yritys blokattiin. Tilannetta ei saatu rauhoitettua, ja Kane pääsi maalintekijän vainullaan irtopalloon. Adrián joutui venymään ilmiömäiseen jalkatorjuntaan, Kanen päästäessä äkäisen kärkipotkun kohti maalia. Eric Dier pääsi vielä puskemaan tilanteen jälkeisestä kulmapotkusta, mutta Adrián piti tilanteen tasoissa.

Hetkeä myöhemmin Cheikhou Kouyaté pääsi kokeilemaan maalintekoa toisessa päässä, mutta senegalilaisen nosto epäonnistui täysin.

https://www.youtube.com/watch?v=Ir4eAVC3dIA

Toisen puoliajan puolivälissä Lanzini vei kotijoukkueen johtoon. Aaron Cresswellin keskitys jäi roikkumaan maalin edustalle, josta Lanzini pääsi laukomaan kovan ja matalan laukauksen ohi maalilla puurtaneen Llorisin. Tottenham, joka on päästänyt kauden aikana vähiten maaleja, ei vakuuttanut puolustuspäässä. Kymmenen minuuttia avausmaalin jälkeen Toby Alderweireld tunaroi omalla alueella, ja tarjosi Jonathan Callerille vapaan laukaisupaikan, jonka Lloris kuitenkin torjui varmasti.

Ottelun loppuminuuteilla Tottenham laittoi kaiken likoon ja hyökkäsi täyskentällisellä sekä vaihdoista tulleilla tuoreilla jaloilla, mutta tuloksetta.

Adriánin napatessa kolmannen nollapelinsä peräkkäin, West Ham varmisti paikkansa Valioliigassa ensi kaudelle. West Ham jatkaa Valioliigaa sunnuntaina isännöidessään Liverpoolia. Tottenhamille häviö oli todella kirvelevä, ja Chelsean voitettua oman ottelunsa, valkopaitojen mahdollisuus mestaruuteen on lähes mitätön. Tottenham kohtaa sunnuntaina Manchester Unitedin kotonaan, viimeisessä kotiottelussaan White Hart Lanella.

 

Manchester City – Crystal Palace 5-0

Manchester City löylytti Crystal Palacea murskaluvuin Etihad Stadiumilla pelatussa ottelussa, ja otti askeleen lähemmäs ensi kauden Mestarien liiga -pelejä. Sam Allardycen miehistölle häviö oli kolmas peräkkäin, ja ovat hiipuneet pelottavan lähelle putoamisrajaa.

Etihad Stadiumilla ei ehditty pelata kuin 114 sekuntia ennen Cityn avausmaalia. David Silva löysi Raheem Sterlingin rangaistusalueelta, jonka jatko keskelle katkaistiin Martin Kellyn toimesta. Purkuyritys oli kuitenkin osoitteeton ja suuntautui takaisin Silvalle, jonka tarkka viimeistely painui vastuttomasti ohi Wayne Hennesseyn. City oli positiivisella pelillä liikenteessä, eikä päästänyt vierasjoukkuetta kunnollisille maalipaikoille. Kotijoukkueen maalivahti joutui kuitenkin kerran venymään kunnon torjuntaan, Christian Benteken päästessä puskemaan lähietäisyydeltä.

Toinen puoliaika olikin sitten Cityn maalijuhlaa. Juhlat alkoi pelin 49. minuutilla Vincent Kompanyn tarkalla yläkulma laukauksella kulmapotkun jälkitilanteesta. Kymmenen minuuttia tästä viime maalin syöttänyt Kevin de Bruyne sai kunnian sijoittaa pallon ohi Hennesseyn 3-0 tilanteen merkiksi.

Manchester City jatkoi pelin hallintaa ja lisäsi johtoaan 4-0. Yaya Tourén pitkä avaus tavoitti Pablo Zabaletan, jonka jatko maalille vapautti Sterlingin maalintekoon. Ottelun lisäajalla Nicolàs Otamendi viimeisteli murskalukemat 5-0.

Crystal Palace kärsi täten suurimman häviönsä sitten vuoden 1994. Silloin Liverpool oli parempi lukemin 6-1. Palacen löytää tällä hetkellä sarjataulukon sijalta 16. Joukkueen isännöi sunnuntaina putoamisrajan väärällä puolella olevaa Hull Cityä kauden tärkeimmässä ottelussaan. Man City jatkaa neljännellä sijalla, ainoastaan pisteen kolmantena olevaa Liverpoolia jäljessä, ja kohtaavat lauantaina Leicester Cityn.

 

AFC Bournemouth – Stoke City 2-2

Molemmat joukkueet varmistivat vauhdikkaan pistejaon myötä paikkansa ensi kauden Valioliigassa.

Bournemouthin puolustaja Adam Smith pääsi lähelle avausosumaa 20 minuutin pelin jälkeen osuessaan tolppaan kovalla laukauksella. Vain kymmenen minuutin päästä toisessa päädyssä soi. Stoke City onnistui rikkomaan yhteensä kymmenen tunnin maalittoman putkensa, sekä tekemään ensimmäisen vierasmaalin sitten tammikuun. Siihenkin tarvittiin toki kulmapotku ja vastustajan pelaaja Lys Moussetin apua, puolustajan ohjatessa pallon omaan maaliin.

Bournemouth tuli tasoihin toisen puoliajan nopealla maalilla. Smith nousi oikeaa laitaa toimittaen pallon maalille, josta Joshua Kingin valutus vapautti Junior Stanislasin, joka tykitti pallon varmasti ohi Jack Butlandin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Stoke anasti johtoasemansa takaisin Mame Biram Dioufin kauden ensimmäisellä osumalla, hyökkääjän päästessä tuikkaamaan maalille jääneen irtopallon verkon perukoille.

Ryan Shawcross harmittelee omaa maalia. Kuva: Alloverpress.fi

Ottelun toinen omamaali nähtiin, kun epäonnensoturi Ryan Shawcross ohjasi pallon maaliin. Upean ottelun pelannut Smith nousi puolustajan tontiltaan, ja löysi Max Gradelin maalilta. Gradelin pusku suuntautui kohti Joshua Kingiä, mistä norjalainen pääsi yrittämään maalintekoa. Hyökkääjän osuma palloon epäonnistui täysin, mutta kimposi Shawcrossin jaloista maaliin. Osuma jäi ottelun viimeiseksi.

Bournemouthin löytää sijalta 11, 42 pisteellään, Stoken majaillessa sijalla 13 pisteen vähemmän keränneenä. Bournemouth kohtaa Burnleyn kotonaan lauantaina, Arsenalin vieraillessa Stoken vieraana samana päivänä.

 

Burnley – West Bromwich Albion 2-2

Sam Vokesin viime hetken tasoitus nosti Burnleyn ainoastaan pisteen päähän putoamiskamppailun turvasta.

Ensimmäinen jakso päättyi maalittomaan tilanteeseen, eikä puoliajalla päästy vaarallisille maalipaikoille. Kotijoukkue sai pitää palloa mielin määrin, mutta West Bromin puolustus piti pallon poissa vaaravyöhykkeiltä.

Toinen puoliaika lähti käyntiin aivan eri ilmeellä ja vain minuutteja jakson alkuvihellyksestä Sam Vokes vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Ashley Barnesin kamppailu oikealla laidalla palkittiin, hyökkääjän löydettyä Vokesin maalinedustalta, jonka ohjaus painui varmasti verkkoon. West Bromwich nousi tasoihin Salomón Rondónin maalilla. Osuma rikkoi West Bromin viiden ottelun maalittoman putken, kuin myös herran henkilökohtaisen 19 ottelun maalittoman putken. Maalin alusti James McClean. Vain kymmenen minuuttia tästä West Bromwich siirtyi ottelussa ensimmäisen kerran johtoon. Synttärisankari Craig Dawson sai kunnian puskea vierasjoukkueen johtoon Chris Bruntin kulmapotkusta.

Burnley oli liikkeellä päättäväisin mielin, ja kotijoukkueen yritys palkittiin tasoitusmaalilla vain neljä minuuttia ennen täyttä aikaa. Robbie Bradyn vapaapotku tavoitti Sam Vokesin maalilta, jonka taaksepäin suuntautuva pusku jätti maaliltaan vastaan tulleen Ben Fosterin voimattomaksi.

Burnleyn löytää 14. sijalta ja tarvitsee ainoastaan pisteen varmistaakseen Valioliigaa myös ensi kaudelle. West Bromwich rikkoi neljän ottelun häviöputkensa, mutta lymyilee yhä mukavan oloisesti kahdeksannella sijalla. West Bromwich saa perjantaina vieraita Chelsean muodossa, Burnleyn matkustaessa Bournemouthin vieraaksi sitä seuraavana päivänä.

 

Hull City – Sunderland 0-2

Hull City hävisi ensimmäisen kotiottelunsa Marco Silvan alaisuudessa, ja tippui häviön myötä putoamisrajan väärälle puolelle. Valioliigasta tippumisen jo varmistanut sarjajumbo Sunderland tuli ja vei täyden pistepotin KCOM Stadiumilla numeroin 0-2.

Sunderlandin maalivahti Jordan Pickford osoitti jälleen miksi hän on yksi halutuimmista maalivahdeista kesän siirtoikkunan aikana, jatkaessaan kovaa virettään maalipuiden välissä. Yksi lukuisista torjunnoista tuli noin 20 peliminuutin jälkeen. Kamil Grosickin keskitys purettiin huolimattomasti suoraan Sam Clucakselle rangaistusalueen rajalle, mutta Pickford ennätti Clucaksen laukauksen eteen.

Toisella puoliajalla Grosicki jatkoi pelinrakentelua löytäen Alfred N’Diayen takatolpalta. N’Diayen osuma palloon oli kuitenkin luokaton ja suuntautui täten ohi maalin.

Sarjajumbo Sunderland yllätti kotiyleisön menemällä johtoon, kun pelikello näytti noin 70 minuuttia. John O’Shea pääsi jatkamaan Sunderlandin kulmapotkun Billy Jonesille, jonka puskuohjaus tarkoitti miehen ensimmäistä maalia tällä kaudella.

https://www.youtube.com/watch?v=RKPGbVJ7gOU

Hull City haki vimmatusti tasoitusta, mutta niin vain Pickford kerta kerran jälkeen veti pidemmän korren. Ottelun lisäajalla Sunderland kaunisteli lukemat 2-0, kun Jermain Defoe ohjasi Sebastian Larssonin vapaapotkun maaliin. Hidastuksesta katsottuna maali oli ilmiselvä paitsio.

Sunderland kaunisteli hieman pistemääräänsä Hull Cityn tippuessa vaaravyöhykkeelle, pisteen erolla 17. sijalla olevaan Swansea Cityyn. Hull kohtaa elintärkeässä seuraavassa ottelussaan Crystal Palacen. Sunderland isännöi Swanseaa lauantaina, niin ikään todella merkityksellisessä kamppailussa.

 

Leicester City – Watford 3-0

Leicester City varmisti paikkansa ensi kauden Valioliigassa jyräämällä lähiaikoina huonosti pelanneen Watfordin.

Leicesterin ensimmäinen varteenotettava maalitilanne nähtiin 20 minuutin jälkeen. Vapaapotku kuvion seurauksena Jamie Vardy murtautui rangaistusalueelle, josta hyökkääjä pääsi keskittämään matalan ja kovan pallon kohti maalinedustaa. Adrian Mariappa pääsi syöttöön jalkoineen väliin, ja onnistui hienoisen tuurin avulla ohjaamaan pallon omaan tolppaan.

Ottelun 35. minuutilla Tom Cleverley pääsi kokeilemaan vastapallosta, hieman rangaistusalueen ulkopuolelta, mutta Kasper Schmeichel oli maalillaan hereillä. Pari minuuttia myöhemmin nähtiin ottelun avausmaali. Leicesterin kulmapotku jäi roikkumaan maalinedustalle, josta Wilfred Ndidi laukoi pallon maalin kattoon. Maali jäi ensimmäisen jakson ainoaksi.

https://www.youtube.com/watch?v=FZBrRqh749o

Toisen puoliajan ensimmäisestä osumasta vastasi Riyad Mahrez. Ottelun 60. minuutilla nähty maali alkoi Adrian Mariappan sohimisesta, joka mahdollisti Mahrezin pallonriiston. Mahrez jatkoi matkaa kohti maalivahtia ja onnistui ujuttamaan pallon kärkipotkulla Heurelho Gomesin jalkojen välistä verkkoon. Lisäajan viimeisellä minuutilla Marc Albrighton laukoi loppulukemat 3-0 upealla ja tarkalla kudilla.

Craig Shakespearesta tuli voiton myötä neljäs valmentaja, joka on onnistunut voittamaan viisi ensimmäistä kotipeliään Valioliigassa. Leicester nousi voiton myötä 9. sijalle, 43 pisteellä, Watfordin tippuessa 15. sijalle, ja kamppailee täten vielä putoamista vastaan. Painetta lisää huomattavasti kolme seuraavaa vastustajaa: Everton, Chelsea sekä Manchester City. Joukkueen on puristettava vähintään yksi piste kyseisistä kamppailuista varmistaakseen säilymisensä. Leicester City kohtaa puolestaan Manchester Cityn lauantaina.

 

Swansea City – Everton 1-0

Fernando Llorente puski Swansean elintärkeään voittoon, joka nosti joukkueen putoamisviivan paremmalle puolelle ohi Hull Cityn, kun otteluita on jäljellä enää kaksi kappaletta.

Evertonin viimeajan vire on romahtanut täysin, sillä maaliton peli oli joukkueen kolmas peräjälkeen. Seura on viimeksi pystynyt samaan vuonna 2006, joukkueen päätyessä maalittomaan tulokseen neljä kertaa peräkkäin.

https://www.youtube.com/watch?v=QgZ5QfQxfa0

Kotijoukkue otti johdon puolentunnin pelin jälkeen. Jordan Ayewin kamppailu omalla laidallaan palkittiin, kun laituri viimein löysi tilaa keskitykselle. Takatolpalle suuntautunut keskitys löysi Llorenten, joka ei missään vaiheessa ollut häviämässä pääpalloa Phil Jagielkaa vastaan, vieden kotijoukkueen johtoon vastoin kaikkia odotuksia. Maali oli espanjalaisen 13 tällä kaudella. Alfie Mawsonille oli mahdollisuus lisätä kotijoukkueen johtoa kulmatilanteesta, mutta Mason Holgaten uhrautuvainen puolustaminen piti Evertonin mukana pelissä.

Toisella puoliajalla Swansean painostus jatkui ja Jordan Ayew kävi lähellä täysosumaa, mutta pallo tömähti lopulta tolpan ulkopuolelle. Maalipörssiä johtava Romelu Lukaku ei päässyt osingoille tällä kertaa, mutta pääsi kovasta miesmerkkauksesta huolimatta laukomaan muutamaan otteeseen. Swansean maalia vartioiva Lukasz Fabianski piti kuitenkin pallon kurissa johdattaen joukkueensa todella tärkeään voittoon.

Swansea nousi siis voiton myötä Hull Cityn ohi 17. sijalle, joka on viimeinen sijoitus joka oikeuttaa ensi kauden Valioliigapeleihin. Swansea kohtaa seuraavassa ottelussaan sarjajumbo Sunderlandin, lauantaina pelattavassa ottelussa. Everton jatkaa matkaansa 7. sijalla, ja kohtaa perjantaina Watfordin kotonaan.

 

Liverpool – Southampton 0-0

James Milner ei onnistunut rangaistuspotkussaan todella kriittisessä tasapeliin päättyneessä ottelussa. Epäonnistuminen oli Milnerin ensimmäinen sitten vuoden 2009, ja näki Liverpoolin ja Southamptonin päätyvän tasapeliin kauden molemmissa keskinäisissä Valioliigaotteluissa.

Liverpool kirjasi joukkueiden välisissä otteluissa yhteensä 32 laukausta, mutta ei onnistunut maalinteossa kertaakaan.  Southampton on osoittautunut Jürgen Kloppille todella vaikeaksi vastustajaksi, sillä neljästä keskinäisestä Valioliigaottelusta saksalaisen alaisuudessa Liverpool ei ole voittanut yhtäkään.

Ensimmäinen puoliaika oli suhteellisen tapahtumaköyhä Liverpoolin pitäessä palloa, mutta luovuus ja toteutus jääden vähäiseksi. Paria kaukolaukausta lukuun ottamatta Fraser Forster pysyi aika pitkälti työttömänä. Toisella puoliajalla Liverpoolilla oli mahdollisuutensa rangaistuspotkun seurauksena. Lucas Leivan nosto boksiin päätyi puolustaja Jack Stephensin käteen, ja tuomari Robert Madley näytti palloa pilkulle. Vakiovetäjä James Milner asteli laukomaan rangaistuspotkua. Laukaus itsessään oli kaikkea muuta kuin heikko, mutta Forsterin torjunta sitäkin hienompi. Rangaistuslaukaustorjunta oli Forsterin ensimmäinen tällä kaudella.

https://www.youtube.com/watch?v=oNT4HLFqdGg

Liverpool haki vimmatusti aukkoja Southampton puolustuksesta, mutta tuloksetta. Ottelun paras pelaaja Forster ei antanut Liverpoolille siimaa, vaan korjasi pois pallon aina mahdollisuuden tullen.

Liverpoolin Mestarien liiga -unelma otti kovan takaiskun, mutta punapaitojen onneksi myös Manchester United koki pistetappion hävitessään Arsenalille, mutta neljän parhaan joukkoon sijoittuminen on vielä täysin auki. Liverpoolin on voitettava molemmat jäljellä olevat ottelunsa, mikäli haluavat varmistaa sijoituksen. Vastaan asettuu sunnuntaina West Ham United.

Southampton on nyt pelannut neljä ottelua ilman voittoa ja heidät löytää sijalta 10. Arsenal matkaa Southamptonin vieraaksi ensi keskiviikkona.

 

Arsenal – Manchester United 2-0

Manchester Unitedin 25 ottelun häviötön putki sai loppunsa Emirates Stadiumilla, kotijoukkueen viedessä ottelun numeroin 2-0. Arsenal elättää täten vielä ensi kauden Mestarien liiga -unelmaa.

Arsenal aloitti ottelun aktiivisemmin ja pisti jo ensimmäisen kymmenisen aikana David de Gean torjuntatöihin. Alexis Sanchez vapautti Aaron Ramseyn vetopaikkaan boksin sisällä, mutta espanjalaismaalivahti torjui takatolppaa kohti lähteneen laukauksen.

Ensimmäisen jakson paras paikka siunaantui kuitenkin Wayne Rooneylle, Arsenalin puolustuspään töppäilyn seurauksena. Rob Holdingin syöttö alaspäin katkaistiin Rooneyn toimesta ja kapteeni pääsi täten kasvokkain Petr Cechin kanssa, mutta Cech nappasi tällä kertaa pidemmän korren.

Toista puoliaikaa ei ehditty pelata edes kymmentä minuuttia ennen avausmaalia. Granit Xhakan kaukolaukaus otti onnekkaan kimmokkeen Ander Herrerasta, ja nousi täten yläilmojen kautta yli de Gean, ja siitä maalin yläkulmaan.

https://www.youtube.com/watch?v=i6XZMTep0Ak

Vain kolme minuuttia myöhemmin kotijoukkue iski jälleen. Alex Oxlade-Chamberlainin nappikeskitys löysi Danny Welbeckin maalilta, jolla oli helppo työ puskea kotijoukkue kahden maalin etuajoasemaan.

Manchester Unitedilla, jolla taisi olla ajatukset jo torstain Eurooppa-liiga ottelussa, menetti tärkeät kolme pistettä, ja voi aika pitkälti unohtaa Valioliigan kautta Mestarien liigaan pääsemisen. United jatkaa matkaansa Tottenhamia vastaan sunnuntaina.

Arsenal jatkaa kuudennella sijalla, kun joukkueella on neljä ottelua pelaamatta. Seura matkustaa St. Mary’sille keskiviikkona Southamptonin vieraaksi.

 

Chelsea – Middlesbrough 3-0

Chelsea siirtyi voiton päähän mestaruudesta voitettuaan Middlesbroughin ylijuoksumaisessa ottelussa. Middlesbrough puolestaan hautasi ensi kauden Valioliiga -unelman liittyessään Sunderlandin joukkoon, varmistettuaan putoamisensa.

Chelsea oli ensimmäisestä hetkestä lähtien päättänyt ohjaavansa peliä, eikä antanut armon hiventäkään vierasjoukkue Middlesbroughille. Ottelun alkuun Cesc Fabregaksen keskitys löysi Marcos Alonson boksin vasemmalta puolelta, josta espanjalaisen kuti tömähti Brad Guzanin kautta ylähirteen.

Reilut 20 minuuttia ’Boro onnistui pitämään oman maalin puhtaana, mutta Chelsean painostus palkittiin Diego Costan kauden 20. maalilla. Fabregaksen keskitys löysi Costan maalinedustalta, joka voimalla onnistui karistamaan puolustajat kannoiltaan, ujuttaen pallon rauhallisesti Guzanin jalkojen välistä maaliin. Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin Alonso lisäsi johtoa. Cesar Azpilicueta löysi Alonson boksin sisältä, josta espanjalainen pystyi todella pienestä kulmasta huolimatta laukomaan pallon Guzanin kautta verkkoon.

Toinen jakso jatkui samantapaisena, ja Pedro antoi myrskyvaroituksen laukoessa pallon noin 20 metristä ylähirteen. Ottelun viimeinen niiti nähtiin 65. minuutilla Nemanja Maticin maalin myötä. Chelsea voitti täten 300. kotiottelunsa Valioliigassa, jotain mihin ainoastaan Manchester United sekä Arsenal ovat aiemmin pystyneet.

Ottelun vauhdikkaimmat tilanteet voit nauttia alta:

https://www.youtube.com/watch?v=X12nfQpVpIc

Chelsea on täten 90. minuutin päässä mestaruudesta, ja jos otteet jatkuvat samanlaisina, ei West Bromwichilla tule olemaan mahdollisuuksia perjantain ottelussa The Hawthornsilla. Middlesbrough ei onnistunut säilymään Valioliigassa ja putoavat täten Championshippiin. Tämä on neljäs kerta, kun joukkue tippuu Valioliigasta, ja jakavat ei-niin-halutun ennätyksen Crystal Palacen, Norwichin sekä Sunderlandin kanssa. Middlesbrough isännöi Southamptonia lauantain ottelussaan.

 

Southampton – Arsenal 0-2

Alexis Sanchezin sekä Olivier Giroudin maalit nostivat Arsenalin jo viidennelle sijalle. Lontoon punapaitojen Mestarien liiga -unelma elää, kun otteluita on jäljellä kolme kappaletta.

Arsenal matkasi St. Mary’sille rikkoakseen stadionilla jatkuneen kuivakauden, joka ulottuu aina vuoteen 2003 asti. Ensimmäinen puoliaika näytti vierasjoukkueen kannalta huonolta, Southamptonin puolustaessa kurinalaisesti.

Ensimmäisen jakson paras maalitilanne siunaantui kotijoukkueen Manolo Gabbiadinille. Hyökkääjä sai laukaisutilaa rangaistusalueen sisällä, mutta vierasjoukkueen maalivahti Petr Cech piti Arsenalin pinnalla. Noin tunnin pelin jälkeen, kukas muukaan kuin Alexis Sanchez vei vierasjoukkueen johtoon. Granit Xhaka toimitti pallon Mesut Özilille rangaistusalueen kulmalle, josta Özil onnistui tavoittamaan Sanchezin boksista. Sanchez taituroi kaksi Southamptonin puolustajaa kahville, ja sijoitti pallon maaliin 20. kerran tällä kaudella.

Arsenalilla ei ollut ongelmia johtonsa puolustamisessa, ja Southamptonin lisätessä hyökkäysvoimaa, Arsenal iski jälleen. Ottelua oli jäljellä kymmenisen minuuttia, kun Sanchez sai pelivälineen boksin vasemmalla puolella. Sanchez luki Hector Bellerinin juoksun, ja lähetti matkaan millintarkan pallon takatolpalle, josta Bellerinillä oli helppotyö ohjata pallo päällänsä maaliin.

Arsenal on voittanut neljä ottelua viimeisestä viidestään, sitten Arsene Wenger vaihtoi taktiikkaansa kolmen miehen puolustuslinjaan, ja joukkue löytyy nyt Valioliigan sijalta viisi. Arsenalin seuraava haaste tulee Stoke Cityn muodossa, lauantain iltaottelussa. Southampton tippui häviön myötä sijalle 10, ja matkaa lauantaina jo tuhoon tuomitun Middlesbroughin vieraaksi.