Advertisement

Walcott ja Oxlade-Chamberlain kertoivat siirtojensa syyt

Arsenalia pitkään edustaneet Alex Oxlade-Chamberlain ja Theo Walcott ovat kertoneet Sky Sportsille syitä siirroilleen.

Oxlade-Chamberlain siirtyi viime kesänä Liverpooliin ja Walcott tammikuussa Liverpoolin verivihollisen Evertonin riveihin. Kummankaan pelaajan kohdalla siirrot eivät olleet helppoja. Walcott edusti Arsenalia lähes 400 ottelun verran ja liittyi joukkueeseen jo 14-vuotiaana.

”En tiennyt yhtään, millaista olisi olla jossain muualla. Olin ollut Arsenalissa niin kauan ja siirryin täysin toiseen maailmaan. Kannattajat täällä ottivat minut kuitenkin loistavasti vastaan. En oikein osaa edes kuvailla miltä tuntui astella ensi kertaa Goodison Parkille kotikenttänä, Walcott kertoi Sky Sportsille.

Walcott myös toteaa siirron olleen oikea valinta.

”Nyt oli sen aika. Se uskollisuus, jota tunsin Arsenalia ja Arsene Wengeriä kohtaan antoi minulle mahdollisuuden tehdä asiat oikein. Minun oli kuitenkin aika tehdä asiat toisin ja pysyä kilpailullisena.

Oxlade-Chamberlain puolestaan edusti Arsenalia vuodesta 2011 alkaen.

”Päätös siirtyä oli todella vaikea. Oli kunnia saada pelata Arsenalin kaltaisessa seurassa. Yhteisö siellä on uskomaton, asiat ovat vakaalla tolalla, ja ihmissuhteita ehtii pitkällä jaksolla kehittyä.

Myös Oxladen kohdalla oma urakehitys oli suurin syy siirtoon.

”Minun oli tehtävä siirtymispäätös jalkapalloilullisista syistä ja pyrittävä kehittämään itseäni pelaajana. Olen pitänyt Liverpoolissa kaikesta tänne tultuani. Tämä oli kammottava paikka tulla vieraspelaajana, sillä katsojat saivat ihon kananlihalle. On uskomatonta kuulla näiden kannattajien laulavan nyt minulle itselleni, Oxlade sanoi Sky Sportsille.