Advertisement

Viikkokatsaus Kierros 38: Kanelle jäälleen hattu – Liverpool ja Man City UCL-kentille

Arsenal – Everton 3-1

Arsenal onnistui kukistamaan Evertonin aikaisesta ulosajosta huolimatta, mutta sijoitus neljän parhaan joukkoon jäi kuitenkin vain haaveeksi, ja Lontoon punapaidat jäivät täten Mestarien liiga -pelien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Arsenal sai ottelulle mitä parhaimman alun, kun Hector Bellerin vei joukkueen johtoon vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen. Danny Welbeckille siunaantui avopaikka maalinedustalta, mutta onnistui sohimaan pallosta ohi. Englantilaisen onneksi pallo suuntautui vapaana olevalle Bellerinille, joka pääsi tykittämään avausmaalin.

Vain viisi minuuttia myöhemmin Laurent Koscielny kirjasi itselleen punaisen kortin. Enner Valencian murtautuessa läpi keskikentän tuntumilla Koscielny otti ohjat käsiinsä ja vetäisi jalat alta hyökkääjältä myöhäisellä taklauksella, eikä Michael Oliverille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin näyttää keskuspuolustajalle punaista.

Ulosajosta huolimatta Arsenal jatkoi pelillistä dominointia, ja lisäsi johtoaan kahteen maaliin pelin 27. minuutilla. Alexis Sanchezin yritys kuudentoistarajan ulkopuolelta pysähtyi Phil Jagielkaan, jonka kautta pallo pomppi Arsenalin silmistä katsottuna onnekkaasti Welbeckin mukaan. Englantilainen ajautui itse hieman pieneen kulmaan, mutta onnistui vielä jatkamaan pallon takaisin Sanchezille joka ei toisessa yrityksessään ontunut.

Toisella jaksolla Arsenal antoi Evertonille mahdollisuudet mukaan voitosta taistelemiseen rangaistuspotkun myötä. Käsivirheestä koituneen rangaistuspotkun Romelu Lukaku kävi tuikkaamassa pallon häkkiin 25. kerran tällä kaudella. Ottelun 68. minuutilla Everton luuli jo tasoittaneensa Valencian puskiessa pallon verkkoon, mutta peliä jatkettiin Arsenalin vapaapotkulla.

https://www.youtube.com/watch?v=BBZtqjwmR60

Arsenal taisteli kovaa aina viimeiselle minuutille asti, ja ottelun lisäajalla Aaron Ramsey kaunisteli voittolukemat 3-1 upealla laukauksella yläkulmaan ohi voimattoman Joel Roblesin.

The Gunners jäivät voitosta huolimatta Valioliigan viidennelle sijalle ensimmäisen kerran Arsene Wengerin alaisuudessa. Arsenalin kausi jatkuu FA Cupin finaalin muodossa lauantaina.

Everton päättää kautensa seitsemännellä sijalla. Päävalmentaja Ronald Koemanilla tulee olemaan kova työ edessä, taistellessaan tähtipelaajistaan kesän siirtoikkunan aikana.

 

Burnley – West Ham United 1-2

West Ham tuli rinnalle ja ohi päättääkseen kautensa voitolla Turf Moorilla, Burnleyn vieraana.

Burnely aloitti maalinteon hieman 20 minuutin pelin jälkeen. Manuel Lanzinin huono kosketus palloon hyökkäysalueella antoi Burnleylle mahdollisuuden vastahyökkäyseen, jossa André Grayn keskitys lopulta löysi Sam Vokesin, joka ohjasi pallon ohi West Ham maalivahti Adriánin.

https://www.youtube.com/watch?v=iYoiblwQBiQ

West Ham vastasi vain neljä minuuttia myöhemmin. André Ayew tavoitettiin rangaistusalueen sisältä, joka jatkoi pallon taitavasti kantapäällään Sofiane Feghoulin juoksulinjalle, josta hyökkääjä pystyi varmasti viimeistelemään pelin 1-1 tasatilanteeseen. Hieman 70 minuutin pelin jälkeen West Ham viimeisteli voittomaalinsa hieman erikoisesta tilanteesta. Fernandes pääsi ensin laukomaan boksin sisältä, josta pallo nousi Tom Heatonin torjunnan kautta yläilmoista ylärimaan, ja siitä Ayewin jalkoihin, josta hyökkääjä pystyi viemään vierasjoukkueen 1-2 voittoon.

West Ham nappasi itselleen ensimmäisen vierasvoiton sitten helmikuun. Voiton myötä joukkue nousi 11. sijalle. Burnley puolestaan kirjasi parhaimman sijoittumisensa englantilaisessa jalkapallossa sitten kauden 1974/75, joten Sean Dychen miehistön suoritus oli vähintään kelpo. Joukkueen vieraspelitilastot tosin kertovat karua tarinaa, koska joukkue onnistui keräämään vaivaiset seitsemän pistettä vieraskentiltä.

 

Chelsea – Sunderland 5-1

Chelseasta tuli Englannin historian ensimmäinen joukkue, joka onnistui voittamaan 30 ottelua saman kauden aikana, voitettuaan Sunderlandin viimeisellä kierroksella, ja pääsi täten juhlimaan mestaruuttaan Stamford Bridgellä.

Sunderland näytti kuitenkin taistelumieltä, ja aloitti ottelun menemällä johtoon ottelun kolmannella minuutilla. Sebastian Larssonin vapaapotku kilpistyi muuriin, mutta Javier Manquillo lähetti tiukan laukauksen irtopallosta ohi Thibaut Courtoisin, kirjatessaan ensimmäisen maalinsa tällä kaudella. Chelsean Willian tosin rankaisi vain viisi minuuttia myöhemmin, tarkalla ja kovalla alakulmaan suuntautuneella laukauksellaan ohi Jordan Pickfordin, joten puoliajalle mentiin tasalukemissa.

https://www.youtube.com/watch?v=WWA0MTTvlJo

Chelsean johtomaalia saatiin odottaa aina ottelun 61. minuutille asti, Diego Costan löydettyä Eden Hazardin vasemmalta laidalta. Belgialaisen tykki puhui ja peli oli 2-1. Juuri ennen 80. peliminuuttia Chelsea varmisti voittonsa Pedron maalilla. Cesc Fabregasin hakiessa Pedroa pitkällä avauksella Joleon Lescottin katkoyritys epäonnistui täysin, ja onnistui ainoastaan ohjaamaan pallon yli Pickfordin, josta Pedro pystyi tuikkaamaan pallon verkon perukoille. Ottelun loppuhetkillä Michy Batschuayi kaunisteli 5-1 lukemat kahdella maalilla yhtä monen minuutin aikana.

Sunderlandilla alkaa valmistautuminen Championship sarjaan, eikä varmasti muistele kulunutta kautta kovinkaan positiivisesti. Chelsea puolestaan kirjasi kuudennen mestaruudensa, mutta kausi jatkuu vielä FA Cupin finaalissa Arsenalia vastaan tulevana lauantaina.

 

Hull City – Tottenham Hotspur 1-7

Harry Kane kirjasi jälleen hattutempun, ja varmisti näin Valioliigan maalikuninkuuden toisena kautena peräkkäin, Tottenhamin passittaessa Hull Cityä Championship sarjaan röyhkeällä 1-7 rökityksellä KCOM Stadiumilla.

Kane aloitti maalitulituksen kymmenen minuutin jälkeen, löytäessään alakulman rangaistusalueen rajan tuntumalta, ja iski ottelun toisensa vain kaksi minuuttia myöhemmin. Ensimmäisen jakson lisäajalla Dele Alli onnistui viemään vierasjoukkueen kolmen maalin johtoon tarkalla takakulmaan kohdistuneella laukauksella, jättäen maalivahti David Marshallin voimattomaksi maalillaan.

Toisella puoliajalla Hull City onnistui kaventamaan pelin 1-3 antaen kotiyleisölle pientä juhlan aihetta. Oumar Niassen riistettyä pallon Jan Vertonghenilta The Tigers iski nopeaan ylivoima hyökkäykseen, josta Sam Clucas onnistui laukauksessaan hieman tuurin kantamalla kimmokkeen avulla. Juhlat ei kauaa jatkunut, sillä vain kolme minuuttia tämän jälkeen Victor Wanyama puski tilanteen 1-4 Christian Eriksenin keskityksestä.

https://www.youtube.com/watch?v=40JysMKY6uA

Tottenhamin maalijuhlat jatkuivat Harry Kanen kolmannella maalilla, joka sinetöi Kanen neljännen hattutempun Valioliigassa. Myös Ben Davies pääsi maalitehtailun makuun, iskien kauden ensimmäisensä. Toby Alderweireld viimeisteli ottelun lopussa vielä murskalukemat 1-7 Kieran Trippierin keskityksestä.

Tottenhamista tuli voiton myötä viides joukkue, joka rikkoi 400 Valioliigavoiton rajapyykin, ja ansaitsivat parhaimman sijoituksensa sitten kauden 1962/1963. Hull City sanoi ottelun myötä hyvästit Valioliigalle, ja toivovat hedelmällisempää kautta Championshipissä.

 

Leicester City – AFC Bournemouth 1-1

Leicester City ja Bournemouth päättivät kautensa pistejaolla King Power Stadiumilla kierroksen ainoassa tasapelissä.

Bournemouth iski johtoon heti ensimmäisellä minuutilla Leicesterin puolustuksen yhä nukkuessa. Lys Moussetin laukaus kilpistyi ensin Ben Chilwellistä Junior Stanislasille, josta laituri pääsi iskemään vierasjoukkueen johtoon ohi maalivahti Kasper Schmeichelin.

Leicester onnistui hätyyttelemään Ryan Allsoppin maalia ensimmäisen kerran vasta 37. peliminuutilla, mutta Riyad Mahrezin kuti oli lopulta marjoja maalivahdille. Juuri ennen puoliaikaa kotijoukkue tosin pääsi lähelle tasoituista mutta Islam Slimanin pusku suuntautui ohi maalikehikon.

Toiselle jaksolle Leicesterin ilme muuttui ja pääsi tasoihin heti puoliajan alussa, Ben Chilwellin kulmapotkun tavoittaessa Slimanin, jonka ohjaus löysi Jamie Vardyn takatolpalta, joka iski pelin 1-1. Kymmenen minuuttia myöhemmin Vardy luuli jo anastaneensa joukkueellensa johdon, mutta Vardy oli maalintekotilanteessa paitsioasemassa. Lähemmäksi maaleja ei päästy, joten molemmat joukkueet päättivät kautensa pistejakoon.

Bournemouthille kausi tarkoitti parasta sijoittumista Valioliigassa seuran historiassa, joukkueen sijoittuessa yhdeksänneksi. Leicesterin kausi oli aika moista vuoristorataa ja sijoittui lopulta 12. sijalle. Pistesaldo näyttää 44 pistettä, joka on huonoin pistemäärä hallitsevalle mestarille sitten Liverpoolin vuopnna 1902.

 

Liverpool – Middlesbrough 3-0

Liverpool varmisti paikkansa Mestarien liiga -karsintaan voittamalla jo tuhoon tuomitun Middlesbroughin numeroin 3-0. Middlesbrough puolestaan päätti taipaleensa seurahistorian huonoimmalla pistesaldolla Valioliigassa.

Ottelu alkoi varovaisin ottein Liverpoolin puolelta, ja joukkue pystyi rentoutumaan Georginio Wijnaldumin ensimmäisen jakson lisäajan avausmaalin myötä. Roberto Firmino löysi jatkollaan Wijnaldumin juoksulinjan boksista, josta hollantilainen pääsi paukuttamaan sydämensä kyllyydestä.

Toista jaksoa ehdittiin pelata vain kuusi minuuttia Philippe Coutinhon iskiessä vapauttavan 2-0 maalin kotijoukkueelle. Coutinhon upea vapaapotku hieman rangaistusalueen ulkopuolelta yllätti maalivahti Brad Guzanin täysin. Vain viisi minuuttia tästä ja Liverpool iski viimeisen niitin. Kotijoukkue iski nopeaan vastahyökkäykseen, joka katkaistiin Fabion toimesta. Pallo löysi kuitenkin tiensä takaisin kotijoukkueelle boksin sisällä, josta Adam Lallana pääsi viimeistelemään ottelun loppulukemat.

https://www.youtube.com/watch?v=uIX6pCzEkho

Voiton myötä Liverpool sijoittui neljän parhaan joukkoon toista kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Middlesbrough ei onnistunut voittamaan kuin viisi peliä koko kauden aikana, joka oli kauden Valioliigan huonoin voittosaldo.

 

Manchester United – Crystal Palace 2-0

Manchester Unitedin sai päättää muuten alakanttiin menneen kautensa 2-0 voittoon Crystal Palacea vastaan Old Traffordilla pelatussa ottelussa.

Ottelu ratkesi jo ensimmäisen 20 minuutin aikana, sillä 15. peliminuutilla valioliigadebytantti Josh Harrop sai kunnian iskeä ensimmäisen maalinsa. Paul Pogban avaus keskikentältä tavoitti Harropin vasemmalta laidalta, josta keskikenttäpelaaja pääsi nopeutensa avulla rangaistusalueelle tykittämään kovan laukauksen takakulmaan. Vain hetkeä myöhemmin viime maalin alustanut Pogba pääsi maalin makuun. Nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Pogban viimeistely ohitti Wayne Hennesseyn.

Toisella jaksolla Christian Benteke oli yllättää toisen debytantin, Joel Pereiran, mutta belgialaisen pusku tömähti tolppaan. Pereira pääsi väläyttämään taitojaan José Mourinholle hienon kopin muodossa Luka Milivojevicin vapaapotkusta.

Man United ei järkyttävän pitkästä häviöttömästä putkesta huolimatta pystynyt keräämään tarpeeksi voittoja haastaakseen neljää parasta joukkuetta, ja sijoittui täten sijalle kuusi, mutta Mourinhon miehistöllä on vielä mahdollisuus kruunata kausi voittamalla Eurooppa-liigan finaalin keskiviikko iltana. Crystal Palacen loppukiri riitti sarjapaikan varmistamiseen, ja päätti kauden lopulta 14. sijalla.

 

Southampton – Stoke City 0-1

Southamptonin huono kotivire sai jatkoa, kun Stoke City vei kauden päätösottelun nimiinsä Peter Crouchin ainoan maalin myötä. Vierasvoitto oli Stoke Citylle ensimmäinen sitten tammikuun.

Ensimmäinen jakso ei tarjonnut paljoakaan paikalle saapuneelle yleisölle, sillä peli oli näennäistä keskikentän pallottelua aina lisäajalle saakka. Ensin Stoke Cityllä oli oiva tilanne kulmapotkun jälkipuinnissa, Mame Biram Dioufin päätessä puskemaan, mutta pallo korjattiin lopulta maaliviivalta pois. Minuuttia myöhemmin toisessa päädyssä Jack Butland yritti kikkailla hieman liikaa, ja menetti pallon lopulta Nathan Redmondille, jonka nosto tömähti ylähirteen.

https://www.youtube.com/watch?v=uP-3Ewk0VwQ

Kun kello näytti yli 60 minuuttia kun Peter Crouch vei vierasjoukkueen johtoon. Geoff Cameronin keskitys oikealta laidalta löysi Crouchin takatolpalta, eikä kaksi metrisellä englantilaisella ollut mitään vaikeuksia voittaa pääpalloa, ja täten puskea pallon ohi Fraser Forsterin. Crouchista tuli täten ensimmäinen valioliigapelaaja, joka on tehnyt peräti 50 maalia päällään. Maalin jälkeen Jack Butland joutui seisomaan päällään maalinsuulla säilyttääkseen joukkueensa johtoaseman, torjuen niin James Ward-Prowsen, Oriol Romeun sekä Manual Gabbiadinin yritykset.

Marc Hughesista tuli voiton myötä seitsemäs valmentaja Valioliigassa, joka on voittanut 150 voittoa. Stoke City päättää kautensa 13. sijalla, kun Southampton puolestaan päätyi sijalle kahdeksan.

 

Swansea City – West Bromwich Albion 2-1

Swansea City lopetti kautensa kolmella peräkkäisellä voitolla, noustessaan rinnalle ja ohi kahdella toisen puoliajan maalilla West Bromwich Albionia vastaan.

West Brom otti johdon reilun puolen tunnin kohdilla, vaikka Swansea piti palloa ensimmäiset 30 minuuttia. Darren Fletcherin kulmapotku löysi Johnny Evansin, josta puskumaalin myötä puski joukkueen 16. kulmamaalin tällä kaudella.

Swansean kannattajat saivat odottaa aina 72. minuutille asti ennen kuin Swansea sai ensimmäisen laukauksen maalia kohti, mutta Swansea ei enempää maaliin tarvinnut. Gylfi Sigurdssonin vapaapotku löysi Fernando Llorenten boksista, jonka jatko vapautti Jordan Ayewin maalintekoon.

https://www.youtube.com/watch?v=Og4C8znK-vA

Swansean maalin avustanut Llorente pääsi vielä 86. peliminuutilla viimeistelemään joukkueen voiton. Luciano Narsinghin keskitys löysi espanjalaishyökkääjän boksista, joka tälläsi pallon verkkoon suoraan volleysta. Swansea nousi voiton myötä 15. sijalle.

West Bromwich Albionin alkukausi oli mahtava, ja onnistui sen myötä päättämään kauden seuranhistorian toiseksi parhaimmalla sijoituksella, mutta olisi edes hieman paremmalla pelillä helposti voinut lyödä tiskiin uudenkin ennätyksen. West Brom sijoittui lopulta 10. vaikka onnistui keräämään ainoastaan kaksi pistettä viimeisestä yhdeksästä ottelusta.

 

Watford – Manchester City 0-5

Manchester City varmisti Valioliigan kolmannen paikan ja sitä kautta ensi kauden Mestarien liiga -pelit. Ottelu päättyi 0-5 murskalukemiin, eikä Watfordilla ollut mitään sananvaltaa tässä pelissä.

Peliä ei pelattu kuin viisi minuuttia ennen Man Cityn johtomaalia. Kevin de Bruynen kulmapotku tavoitti vartioimattoman Vincent Kompanyn rangaistusalueelta, josta kapteeni pystyi puskemaan vierasjoukkueen 0-1 johtoon.

https://www.youtube.com/watch?v=6wskwpG9h0U

Juuri ennen 25. minuuttia Sergio Aguero lisäsi Cityn johtoa. Maalinalustajana toimi jälleen kerran de Bruyne, joka tällä kertaa löysi Agueron millintarkalla syötöllä, eikä argentiinalainen erehtynyt päästessään maalivahdin kanssa kasvokkain. Vain kymmenen minuuttia tästä ja Watfordin päädyssä soi jälleen. David Silvan läpisyöttö vapautti Leroy Sanén rangaistusaluuen sisälle, josta saksalainen tavoitti Agueron maalilta, joka viimeisteli ottelun toisensa. Aguerosta tuli maalin myötä viides pelaaja, joka on onnistunut tekemään 20 tai enemmän maalia kolmessa peräkkäisessä valioliigakaudessa. Fernandinho viimeisteli jakson loppuhetkillä taukotilanteeksi 0-4, pelatessaan hyvin yhteen Gabriel Jesuksen kanssa.

Toisella jaksolla Aguerolla oli äärettömän hyvä paikka sinetöidä hattutemppunsa, mutta onnistui jollain ilveellä ohjaamaan pallon ohi viiden metrin etäisyydeltä. Aguero paikkasi epäonnistumistaan hetkeä myöhemmin, vapauttaessaan Jesuksen 0-5 maalintekoon.

Manchester City sijoittui neljän parhaan joukkoon nyt seitsemännen kerran peräkkäin. Watford lopetti puolestaan kautensa todella heikolla pelillä, ja hävisi kuusi viimeistä otteluansa, joka tarkoitti joukkueen tippumista aina 17. sijalle.